Morjesta moi vaan taas! Kuten aiemmassa tekstissäni lupailin, niin alan kirjoittamaan juttua teille piahkoin. Sen jutunhan olis pitäny olla jo kirjoitettuna, jos mä onneton en olis vahingossa poistanut mun jo puoliks kirjoitettua päivitystä! Että sapetti moinen kömmähdys, muutenkin kun tää on erittäin vaikea aihe mulle! (kuten otsikoinnista huomaa!) Mutta jospa tällä kertaa saisin ton tekstini kirjoitettua luettavaksi...
Kiusaaminen on VAKAVA asia joka jättää uhriinsa jäljet mitä todennäköisimmin koko uhrin loppuiäksi! Se romuttaa itsetunnon ja aiheuttaa paljon kaikkea muutakin pahaa tämän hirveyden kohteeksi joutuneelle henkilölle. Jotkut on jopa menettänyt henkensä kiusaamisen takia! Tästä asiasta puhutaan nykyään eri medioissakin enemmän, mutta itsestäni ainakin tuntuu, että mm. nykymaailman pinnallisuuden ja jatkuvan kilpailun takia tää ongelma on vaan lisääntynyt! Joten mun toiveisiin maailmanrauhaa kohtaan kuuluu erityisesti myös kiusaamisen yms. loppuminen!
Nykyäänhän on kouluissa paljon näitä KiVa-koulu projekteja, mutta itse olen silti sit mieltä ettei kouluissa henkilökunta siltikään puutu tarpeeksi vakavasti asiaan, vaan antaa asian mennä läpi sormien...RAIVOSTUTTAVAA TOUHUA! Erityisesti mun sydäntä kirpasee ne tapaukset jotka on joutunu koko peruskoulun ajan ja jopa vielä sitäkin pidempään kärsimään asiasta! Silloin suututtaa erittäin paljon kun kukaan ei "mukamas" pysty asialle tekemään mitään! Antaa nyt muiden ihan surutta lannistaa toista romuttaen ihmsen palasiks! Ottaen huomioon millanen työ siinä on sitten yrittää koota itseään kun vuosikaudet on sorrettu syyst jos toisesta! Siinä menettää uskonsa itseensä kokonaan, pahimmillaan myös usko muihin alkaa horjua! Kiusaaminen on kaikissa muodoissaan todellinen maanpäällinen HELVETTI!
Mä olen siis itsekin tota helvettiä joutunut sietämään ja voin sanoa, että sen asian huomaa musta edelleen melkosen hyvin. Mä haluan nyt siis ikäänkuin antaa oman ääneni kehiin ja kertoa lukijoille mun kokemuksista asiaan liittyen! Ajattelin nyt hieman siis kertoa siitä, miten mua on kiusattu ja miten se on muhun vaikuttanut. Tää aihe on kuitenkin sellanen, joka varmasti yllättävän monia koskettaa, tai ainakin saa miettimään asiaa, kiusattuja ihmisiä on kuitenkin tässä maailmassa aivan liian paljon. Oli kyse sitten koulukiusaamisesta tai työpaikkakiusaamisesta, ei asiaa pitäis tapahtua missään muodossa!
Erityisesti koulukiusaamista, kun kyseessä on kasvavassa iässä oleva ihminen, joka vielä muutenkin etsii itseään ja sitä omaa juttuaan! Siinä nuoren ihmisen maailma menee aivan sekasin, kun alkaa tuntea että kukaan ei hyväksy sua tai välitä lainkaan! Kiusaajien sanat ja teot juuttuu mieleen lähtemättömästi ja sitä uskoo siihen sontaan! Ihminen alkaa pitämään itseään ihan turhana ja mitättömänä, täytenä luuserina siis. (Vaikka oikeastihan asia on aivan toisenlainen!) Jospa nyt kuitenkin alkaisin kertomaan teille tämän alkuhöpinän jälkeen sitä omaa tarinaani...
Mua ollaan oikeastaan kiusattu koko peruskoulun ajan, vaikkakin se varsinainen näkyvämpi ja pahempi kiusaaminen sijoittuu enempi mun yläaste-ajoille. Mä oon koko ikäni ollu jokseenkin sellanen omituinen, hyvinkin persoonallinen/uniikki tapaus. Jotkut pitää sitä hyvänä asiana, joillekin se on sitten ollut vähemmän hyvä juttu. Oikeastaan voisin sanoa että mun koko perhe on vähän omituisempaa porukkaa, siitäkin ihmiset on siis jaksanut katsella mun perhettä kummaksuen.
Oon alunperin muutenkin lähtösin todella pienestä kylästä, jossa ihmisillä tuntu olevan oikeen elämäntyönä erityisesti meidän perheestä juoruaminen sekä etenkin mun ja mun isosiskon kiusaaminen. (mun perheessä pojat ei oo joutunu yhtä pahaan rääkkiin kuin tytöt). Koska oltiin selkeesti massasta erottuvampia, niin tottakai sitä joutu het muiden hampaisiin. Ala-asteella siis mun kiusaaminen oli vaan lähinnä sellasta mun härnäämistä ja mun outoudelle nauramista. Jotkut tytöt nyt vältteli mun seuraa, koska eivät halunneet leikkiä sen "oudon ja villin" tytön kanssa. Sanomattakin selvää, ettei mulla ollu ikinä myöskään mitään asiaa luokan rikkaampien hienohelmojen joukkoon, itte kun en oo todellakaan mistään rikkaasta perheestä. Mun pukeutumistyyli oli myöskin aivan toista luokkaa mitä muilla. Mä kun en ennen viidettä luokkaa jaksanut lainkaan välittää mitä puin päälleni, tästä esimerkkinä eräs kukkakuviollinen hattu jota pidin koko ajan päässäni (voi hävetys!) Siitäkin siis tuli kyllä kuultua supatusta muiden suusta.
Pahimpana muistona ala-asteen kiusaamisesta on varmaankin jäänyt mulle mieleen kuinka kerran mun ollessa pomppimassa erään luokkakaverin trampolinilla paikalla ollut mun luokan poika sano mulle "Painu vittuun täältä vitun metsänpeikko!" Se tuntu erittäin pahalta kuulla, muutenkin kun olin vielä suhteellisen uusi oppilas, kun olin vasta vuotta aiemmin muuttanut pienestä kylästä tälle paikkakunnalle. Mun luokan pojat tykkäs myös erityisesti viidennellä luokalla kovaan ääneen morkata mun musiikkimakua, sama jatku vielä kutosellakin hieman. Kaiken kaikkiaan siis sain olla suht. rauhassa vielä ala-asteen, vaan tosiaan yläasteella kiusaamis-helvetin portit aukeskin kunnolla...
Siinä mitä ala-asteella siis mä sain olla vielä suht. rauhassa, niin olikin sitten ylä-asteella aivan toisenlainen meininki. Ehkä ensimmäiset pari kuukautta sain olla rauhassa omissa oloissani, mutta sitten kun luokan kovanaamat huomas että olikin vähän massasta erottuvampi persoona, niin tietenkin jouduin heidän silmätikukseen! Ylä-asteella mua alettiin nimitteleen kaikenlaisilla nimillä, huudeltiin muun muassa perään kun kävelin käytävillä, mua tönittiin seiniä tai ohikulkijoita päin, mun ulkonäköä arvosteltiin erittäin ilkein sanoin, mulle naurettiin päin naamaa esim. Jos vastasin tunnilla vähääkään väärin johonkin kysymykseen. Oikeastaan mun kiusaajat teki mitä vaan että saisivat mun päivästä kurjan. Aina piti jollain tapaa olla härnäämässä!
Yritinhän mä alkuun toki sanoa niille vastaan, mutta koska se vaan pahenti tilannetta ja provosoi näitä kusipäitä, niin antauduin niiden ilkeyksille. Näille luokan öykkäripojille oli myös tosi vaikeeta hyväksyy se, että joku tosiaankin halus olla ruotsissa hyvä! Aina ruotsintunneilla kun luin pätkää kappaleesta tai vastasin ruotsiks opettajalle, niin pojat supisten imitoi mun ruotsia. Mullakun on muutenkin kieliaineissa tapana pyrkiä erittäin perfektionistisella tavalla ääntämään sanat mahdollisimman hyvin, niin tietenkin ruotsia puhuessani halusin kuulostaa ruotsalaiselta. En voi sietää puheessani suomalaista "tönkköaksenttia". Mun "ruotsi-hiketys" oli vaan sietämätöntä pojille. Opettajan lempparioppilaisiin kyllä tosin tietenkin kuuluin. En kuitenkaan antanut moisen vaikuttaa mun ruotsinopiskeluun, Mä tykkäsin siitä niin paljon, olihan se yks mun lemppariaineistakin. (tykkään muutes edelleenkin ruotsista tosi paljon!)
Ehkä pelottavin tapaus mun kiusaamisessa on ollut kun seiskalla olin menossa äikäntunnille ja mun taakse tuli tää luokan kusipäiden "puheenjohtaja" sytkärin kanssa ja naksautti sitä sytytintä! En tiiä vieläkään olisko se halunnu polttaa mun blondit kiehkurat vai mun ylivärikkäät vaatteet, mutta hertsi leijaa mä pelästyin! Onneksi herra kusipää ei sentään saanut liekkiä tulemaan sytkäristään ja mä pääsin ilman haavereita äidinkielentunnilleni! Meidän koulussa järjestettiin myös joka vuosi tanssiaiset, joissa siis piti tanssia oman- ja rinnakkaisluokkien poikien kanssa. Tää jos mikä oli traumaattinen kokemus mun luokan koviksille kun joutuvat tulemaan mun lähelle ja vielä koskemaan muhun! Siis voi apuva! Tolta tytöltähän voi saada vaikka jonkun tappavan taudin! Muistuupa kerran mieleeni myöskin eräs episodi jossa mut yritettiin kampata koulun toiseen kerrokseen menevissä portaissa niin että sen seurauksena mun nilkka venähti niinkin ikävästi että sillä oli vaikee kävellä. Sen seurauksena mä siis jouduin jonottamaan 4 tuntia terveyskeskuksessa... Oli noi mulkvistit vaan niin "ihania...
Kasilla mä vaihdoin toiseen kouluun siinä toivossa että olisin saanut olla rauhassa. Mä muistan vaan kuinka ensinnäkin aloitin kesäloman jälkeen koulun viikkoa myöhemmin muita, koska olin vierailemassa mun siskon luona ja halusin vielä hetken hengähtää ennen helvetin alkamista. Me oltiin äidin kanssa rautatieasemalla kun mun luokanvalvoja soitti äidille ja kyseli milloin oon tulossa. Mä vaan itkin äidille täyttä huutoa kuinka en halunnut mennä enää sinne helvetinloukkuun takas, mä halusin vaan vaihtaa koulua ja paeta kiusaamistani! Mut sitten saatiinkin jotenkin kouluun, mutta mun vastaanotto oli jotain suorastaan jäätävää...Menin sitten heti mun luokanvalvojan ja rehtorin puheille ja ilmoitin että haluan vaihtaa koulua!
Noin kuukauden verran menikin että vaihto saatiin onnistumaan. Mun kaverithan yritti toki sanoa mulle "Tiia, ei se oo mikään ratkaisu että sä pakenet!" Mutta jääräpäänä mä en tietenkään moista suostunut kuuntelemaan, mä halusin vaan pois! Näin jälkikäteen toki kaduttaa etten uskonut mun kavereita...Ne oli oikeessa! Uusi koulu johon vaihdoin oli tosi erilainen verrattuna mun aiempaan. Tää uus oli pieni kyläkoulu jossa oppilaat oli ollu koko ikänsä samalla luokalla, ollen siis erittäin tiivis porukka jolla oli omat juttunsa. Alkuun mut siis otettiin ihan ystävällisesti vastaan, mutta kuukauden jälkeen asiat alkoikin mennä huonompaan jamaan...
Tytöt alko syrjimään mua kun aloin olemaan enempi oma itteni enkä enää sellanen "ujo uusi oppilas"...Mua ei otettu mukaan mihinkään, mun kanssa ei kukaan halunnu viettää aikaa eikä kukaan koskaan kertonu mulle mistään asioista mitään. Mä olin todella paljon erilaisempi kuin muut tytöt mun koulussa. Tässä paikassa tytöt oli tosi urheilullisia, joten liikuntaa olikin sen kuusi tuntia viikossa, koska munkin oli siis pakko ottaa valinnaisliikunta, koska se oli KAIKILLA valinnaisena eikä yhelle oppilaalle alettu erikseen opettamaan jotain ainetta! Mä en itse oo ikinä ollut mikään hirveen urheilullinen, oon aina tykänny enempi taideaineista, joten tietenkin jäin muiden jalkoihin tässä asiassa! Siitähän ei mun uudet luokkakaverit tykänny lainkaan, vaan alkovat pitämään mua suorastaan vammasena! VAAN SEN TAKIA ETTEN MÄ OLLU MIKÄÄN VITUN URHEILUHULLU!
Muistuu vieläkin mieleen kuinka eräänä päivänä yritin mennä kysymään jotain eräiltä mun luokalla olleilta tytöiltä, niin nää juoksenteli nauraen pitkin koulun käytäviä mua pakoon! Mun luokan pojat osas tässäkin koulussa olla ilkeitä mulle. Vaikka mä olinkin blondi ja omasin ihan normaalin naisellisen vartalon, nekin pilkkas mua erittäin inhottavasti mun ulkonäöstä esim. siitä kuinka oon "rinnaton läski". Mun kiusaajille kun mun pienrintasuus on aina tuntunut olevan hirveä ongelma! Noiden kommenttien kuuleminen mun seläntakana oli yks syy siihen miks mä en osallistunut niiden järjestämään yökouluunkaan. Mä tulin tosi usein itkien koulusta kotiin ja kirosin vaan kuinka halusin vaan kadota jonnekin kauas pois muiden silmistä! Koti oli se ainoa paikka missä olin turvassa! Mä suorastaan juoksin aina taksista kotiin ja ensimmäisenä menin halaamaan meidän Tepa-koiraa. Se oli aina mun päivän kohokohta kun näin mun rakkaan koirani helvetillisten päivien jälkeen!
Aamut oli mulle silloin täyttä kauhua! Mun unettomuus-ongelmat alkoi kasilla kun näin jatkuvasti painajaisia mun kiusaajista, joten sen lisäks että olin aamulla aina aivan poikki, niin tiedostin että mun pitäis lähteä helvettiini taas! Mut sai todellakin RAAHATA sängystä taksiin että mut sai kouluun! Mun välit mun äitiinkin kiristy ton mun kamppailun takia, olihan se rankkaa äidillekin, etenkin kun se oli yksinhuoltaja ja joutu kestään mun lisäks vielä mun pikkuveljenkin teinikiukuttelua!(Nykyään siis on kuitenkin tosi hyvät välit äidin kanssa taas). Mun arvosanat alko laskemaan, etenkin kemia josta sain koko ajan vitosia! Mua ei vaan jaksanu kiinnostaa enää mikään. Mä olin koulusta poissa vielä enemmän mitä seiskalla, siitähän ei toki tykänny koulun kusipää rehtori ja mun silloinen luokanvalvoja, joka muutenkin puollusti mun kiusaaja-luokkakavereita!
Mä tietysti masennuin ton riepottelun takia, koska mulla ei ollut uudessa koulussa ensinnäkään yhtäkään kaveria joka ois ollu mun tukena! - Aiemmassa koulussa mulla sentään oli mun paras kaveri ja meidän oma tyttöjengi. Mun parasta kaveriakin näin siihen aikaan vaan viikonloppusin, koska mun päivät oli aina niin pitkiä koulun ja taksimatkojen jälkeen, niin ei ollu arkena aikaa. Sen lisäks mun kaveri asu 15 km päässä mun luota. Mä aloin taisteleen todenteolla lopulta että pääsisin takas mun vanhaan kouluun, jossa mulla sentään oli ollu kavereita. Olin niin kyllästyny mun syrjimiseen! Helppoa se ei ollut, mutta joululomien jälkeen pääsin tammikuun puolen välin aikoihin palaamaan takaisin sinne mistä olin paennut.
Mun vanhaan kouluun palaaminen olikin todellinen helpotus...ilmapiiri tuntui jotenkin paljon rennommalta. Miltein purskahdin ekana päivänä ihan itkuun kun paluu tuntu vaan niin mahtavalta! Koska mua oltiin riepoteltu kuitenkin niin paljon, niin mut päätettiin siirtää loppulukukaudeks erityisluokkaan tekemään mun tehtäviä, koska ajateltiin että mua ei ois vielä hyvä päästää mun vanhaan luokkaan takas koska sielläkin oli ollut aikas moinen meno ja meininki kun ne oli koko syksyn opon johdolla puinu mun kiusaamista. Ja näin haluan siis heti selventää niille ketkä sitä ei älyä: Erityisluokassa ei siis ollut mitään kehitysvammasia, vaan oppilaita joilla on useampi yksilöllistetty oppiaine tai muita oppimisvaikeuksia! Eli tein siis siellä osan mun koulutehtävistä koko kevätlukukauden, vaikkakin suuremmaksi osaksi mä teinkin E- ja C-luokan oppilaiden kanssa mun tehtäviä (itse olin siis A-luokalla alunperin). Erityisluokassa tein siis vaan oikeastaan mun matikan ja äidinkielen tehtäviä. Tän porukan kanssa oli kuitenkin ihan unelmaa olla, koska erityisluokan oppilaat oli kaikki tosi kivoja mua kohtaan!
Mä toki näin mun oman A-luokan tyyppejä käytävillä, olihan mun kaveritkin siellä ja niiden kanssa mä aina välitunneilla kävinkin rupattelemassa. Mun palatessa kuitenkin asiat oli muuttunu: Mun kiusaajista toinen oli poistunut koulusta muualle ja toinen mun kiusaajista oli opon silmätikkuna luvannut että hän lopettaa mun kiusaamisen ainakin mun kuullen...Se mitä hän mun seläntakana puhu olikin sit ihan toinen asia. Siltikin oli pitkään tosi pelottavaa olla tän pojan näköetäisyydellä, koska pelkäsin koko ajan että kohta tulis taas niitä satuttavia sanoja! Siks olinkin ilonen että mulle suotiin toi loppukevään aikanen "hengähtäminen" ennenkun sit ysillä palasin omieni joukkoon.
Ton kevään aikana mä sain rauhassa parantaa mun numeroita taas entiselle tasolleen että ysillä pystyin sitten hyvin opiskelemaan tippumatta heti kärryiltä. Mun kemian numeron onnistuin jopa nostamaan vitosesta kasiin ton kevään aikana! - Sitä mä pidän ittelleni edelleenkin todella hienona suorituksena! (Tosin päättötodistukseen sain numeroks kuitenkin vaan seiskan). Pitkän riepottelun jälkeen mun ysiluokka sujukin sitten melkosen hyvin, mistä oonkin kiitollinen koska mun rakas Tepa-koirakin kuoli melko pian sen jälkeen kun olin alottanu ysin (vaikkakin olin kesällä hommannu kaks marsua ittelleni).Tokihan mulle edelleen hieman saatettiin vittuilla ja luokan hienohelmat katto mua edelleen kuin halpaa makkaraa, mutta kuitenkin sain edes yhden kohtuullisen hyvän vuoden yläasteella! Vaikka siis, mä edelleenkin yritän parannella ittestäni näitä kiusaamisen jättämiä jälkiä... Ja sitähän ei tiedä tuunko mä itteeni koskaan saamaan ihan täydellisesti korjattua ton riepottelun jäljiltä...Se kuitenkin kun vaikuttaa ihmisen elämään niin paljon! Aion siis nyt vielä hieman kertoa jotain siitäkin miten kiusaaminen on muhun vaikuttanut.
Kuten jo aikasemmin mainitsin, toi kasiluokan hullunmylly sai mulle masennuksen puhkeemaan jonka vuoks mut sit passitettiin puhumaan mun koettelemuksista psykologille. Ei siinä mitään, mun psykologi oli ihan mukava nuori naishenkilö, ei mikään hirveä utelija, vaan pikemminkin sellanen joka anto mun puhua rauhassa ja kertoa asiat sen mukaan miten ite olin valmis. Se ei painnostanu mua puhumaan asioista koskaan. Mutta kuten arvata saattaa, kiusaaminen vaikutti moneen muuhunkin asiaan mussa...
Koska mua oltiin haukuttu todella paljon rumaks yms. mun itsetunto oli todella sirpaleina, eikä se vieläkään oo täysin moitteetomassa kunnossa. Mä inhosin itteäni ja ulkonäköäni erittäin pitkään. Peiliin vikasu oli mulle erittäin tuskallista, näin aina vaan sieltä sen "ruman rinnattoman läskin" (vaikken mä siis ikinä edes ole ollut lihava!) Mulle on ollut tosi kova pala se ettei mun rintavarustus oo kovinkaan iso. Edelleenkin tekee kipeää jos joku kommentoi kuinka mä oon "rinnaton". En todellakaan kiellä ettenkö mä haaveilis silikonien ottamisesta!
Kiusaamisen takia musta tuli myös todella arka ja jännitän aina uusia ihmisiä ja tilanteita valtavasti! Mulle iskee aina hirvee stressi ja ahdistus päälle jos mun täytyy mennä johonkin missä on mulle täysin vieraita ihmisiä! Sen lisäks mun on jotenkin tosi vaikeeta luottaa itseeni tai muihinkaan ihmisiin. Oon tosi epävarma ihminen edelleen. Kestää aikansa ennenkun mun luottamuksen voi saada osakseen. Mä oon myös erittäin arka esittämään omaa mielipidettäni seurueessa, pelkään että mut torjutaan heti. Oon muutenkin ollut tosi herkkä koko ikäni, niin mä oon myös erittäin haavoittuvainen ihminen.
Kehujen ottaminen vastaan on mulle erittäin haastavaa edelleenkin. Saatika sitten se jos itse pitää kertoa jotain missä olis itse hyvä...Mä kun en pidä itseäni millään tapaa erikoisena ihmisenä, saatika että mä voisin olla hyväkin jossain! Pidän itseäni edelleen melko mitäänsanomattomana ihmisenä. Erityisen inhottavaa musta on se, että suhtaudun epäillen aina kun mun tyyliä tai ulkonäköä kehuu, näistä kun mä oon saanu niin paljon pilkkaa niskaani. Tulee välillä tosi paha mieli kun jos vaikka Rikukin sanoo mulle kuinka ihana ja kaunis hänen mielestään oon, ja sit mun tekis itte mieli vaan joskus huutaa takas "oo vittu hiljaa ja lopeta valehtelu! Tiedän että oon ruma ja kamala!"
Jopa se että joku vieläpä sanoo rakastavansa mua on mulle huonoina päivinäni tosi hankala uskoa! Mä kun en oo pitäny itteäni mitenkään rakastettavana ihmisenä. Pikemminkin mulle ois hyväksyttävämpää välillä jos mulle vaan sanottais törkeyksiä. Vaikka oonkin alkanu vähitellen arvostamaan itseäni ja hyväksymään itseni tämmösenä kuin oon, on mulla siis edelleen noita päiviä jolloin ne toisten lausumat positiiviset sanat tuntuu kuin myrkkyä nielis.
Välillä on niitä hetkiä jolloin aattelee esim. "toikin on varmaan mun kanssa vaan säälistä" "noikin kehut on täyttä paskapuhetta"...nämäkin fiilikset siis vaan sen takia että kiusaamistaustan takia en oo hirveesti tottunu kuulemaan positiivisia asioita ittestäni. Ja etenkään koska en ikinä oo ollu hirveemmin se "jokapojan unelma" niin se että mies osottaa mulle ihailuaan on vaan niin uskomatonta...Mullekun sanottiin aikonaan että mä tulisin ruman ulkonäköni takia oleen "ikisinkku neitsyt" koska kukaan jätkä ei koskis muhun pitkällä tikullakaan... Voi kun näkisivätkin nykyään nuo tyypit mut Rikun kanssa ja kuulisivat miten kauniisti Riku mulle osaa puhua...Saatika millanen enkeli se mua kohtaan on! Vois siinä leuat loksahtaa kiusaajilla kun näkevät että perkele vie! Jokuhan tosiaankin rakastaa Tiiaa ja pitää sitä kauniina! (koska Tiiahan on oikeasti kaunis ihminen!) Näin siis kerroin teille mun tarinani tämän anteeksiantamattoman asian uhrina...Koska minähän en siis tota tekoa aio koskaan tulla anteeksi antamaan!
Yritin kertoa mahdollisimman hyvin ja selkeästi mun kokemuksista ja esimerkkejä miten asia on muhun vielä näin vuosien kuluessa vaikuttanut. Mä kiitän sydämmellisesti niitä ketkä todellakin luki alusta loppuun koko hirmuisen pitkän kertomuksen. Tän kirjoittamisessa vierähti paljon aikaa ja kyyneleitä! Josko mä siis yrittäisin tehdä ens tekstistäni lyhemmän ja kevyemmän luettavan. Tää kun oli varmasti aika raskasta luettavaa. Mulle saa toki halutessaan laittaa kommenttia kirjoituksestani ja vaikka kertoa omia kokemuksiaan asiaan liittyen. Palaillaan siis taas seuraavan postauksen parissa! Älkää antakoo kenenkään lannistaa teitä vaan pysykää vahvoina ja omina mahtavina persooninanne!
"A freak of nature,stuck in reality.
I don't fit the picture,
I'm not what you want me to be...
Sorry..."
-Tiia-
]]>
Heipparallaa taas kaikille ihanille lukijoilleni! Päätin taas hemmotella teidän lukuhermojanne postaamalla tarinaa luettavaksi. Tällä kertaa sain inspiraatiota kuunnellessani musiikkia ja muistellessani mitä kaikkea sitä on tullut joskus aikoinaan kuunneltua... Ihan kaikkea en kyllä varmana edes muista, mutta ne jotkut mitkä muistiini on jäänyt ovat osittain kategoriaa "VOI HÄVETYS!" . Mun musiikkimakua on haukuttu jatkuvasti ja haukutaan siis edelleenkin, nykyään kuitenkin suuttumisen sijasta reagoin tähän dissaukseen vaan enempi tyylillä "Middle fingers up if you don't give a fuck".
Anyway, Koska tästä postauksesta tulee todennäkoisesti aikas pitkä niin kurkataas sitten vähän millainen tämä "evoluutio" on...
Okeih, jos nyt skipataan kaikki ne lastenlaulut yms. "vaahtosammuttimen kokoisten" musiikit ja keskitytään sille iälle kun muistan jotain kuunnelleenikin...Tämä aika siis sijoittuu aika sinne eskari-kolmosluokka aikavälille. Tällöin tuli ehkä eniten kuunneltua musiikkia "massan mukana". Koska noh, olihan sitä pakko kuunnella samaa mitä muutkin luokan tytöt! Silloin siis oli ainakin oli kovassa huudossa Gimmel-bändi, jota siis KAIKKI tytöt huudatti! Itse muistelen että taisipa minulta löytyä ainakin yksi kyseisen bändin levy. Suosikkibiisi taisi Gimmeliltä olla "Harmaata lunta"-niminen laulu https://www.youtube.com/watch?v=3N0Vfrgg5s4
Luokkani tytöt tykkäsivät myös erittäin paljon varmaankin jokaiselle tutusta Asereje-kappaleesta, jonka siis esitti Las Ketchup-niminen tyttöbändi. Kyseisellä kappaleella nähtyä tanssikoreografiaa yritettiin sitten aina kovasti toki harjoitella tietysti :D https://www.youtube.com/watch?v=V0PisGe66mY
2000-luvun alulla oli tietenkin myös suorastaan jättimäisessä suosiossa eräs nuori "räppäri"...kyllä vain, Pikku G tietenkin! Koska muistelen ainakin Isoveljeni kuunnelleen Pikku G:n kappaleita, niin saatoinpa itsekin jokusen verran kyseisen artistin kappaleita kuunnella... (Voi häpeä nyt oikeesti noita ton ajan musiikkeja!) https://www.youtube.com/watch?v=eEQ0a494HfU
Jossain vaiheessa muista myös tykänneeni Kwan-yhtyeestä, taisipa multa löytyä jopa joku julistekin heiltä. Hauska fakta että mulla ja yhtyeen laulajalla, Marikolla on sama syntymäpäivä, 15.3. Kwan:lta lempparibiisi taisikin olla Late-niminen luritus https://www.youtube.com/watch?v=aaAICwjARuY (Eipä toi hullummalta kuulostanut nytkään kun kuuntelin).
Tää on sitä vaihetta jossa kohtaan viimestään mua alkaa hävettämään...
Nelosella tykkäsin kuunnella Black Eyed Peas-bändin biisejä silloisen bestikseni kanssa. Heiltä taisin tykätä eniten My Humps-biisistä https://www.youtube.com/watch?v=FaDUTU6cDok (ei toikaan biisi niin huono oo, edelleenkin pystyn kuuntelemaan). Naapurissani asui myös silloinen luokkakaverini Miia, joka oli kova Britney Spears-fani. Miia toki yritti saada meikäläistä tykkäilemään Britneystä, siinä onnistumatta niinkään :D
Vaan sitten siihen hävettävään osioon josta voisin jopa tehdä miltein oman postauksenkin....
Ollessani vitosluokalla meidän naapuriin muutti Saana ja Maria nimiset siskokset joksikin aikaa. Saanan ja Marian kanssa tuli kaverattua todella paljon joten myös tietty heidän musiikkinsa tarttui meikäläiseen... (Voi ei!)
Saana ja Maria oli sitten eräänä syyskuisena päivänä lähdössä katsomaan tätä lempparibändiään Elämä Lapselle-konserttiin ja käskivät mun katsella telkkaria, josko tytöt telkussa näkisin (Enpä nähnyt tyttöjä, jotain muuta kylläkin...)
Ihan illan viimeisenä esiintyi siis pääesiintyjänä tämä tyttöjen lemppari bändi suoraan Saksasta...Nimittäin TOKIO HOTEL!
Voi tsiisös miten meikäläinen tuijottikaan silmät suurina sitä telkkariruutua ja ihmetteli miten erikoiset hiukset laulaja, Bill omisti...Vaan siitä Übers Ende Der Welt-biisin kuulemisesta alkoikin mun hervoton fanihysteria ja rakkaus bändiä kohtaan, erityisesti bändin kaksospoikia, eli kitaristi Tom ja aiemmin mainitsemani laulaja Bill oli mun suuria ihailun kohteita (kyllä vaan, mun silloinen "suuri rakkauteni" näytti ihan naiselta)
Tokio hotelin kaikki levyt piti tietenkin kaikki itselleni haalia ja huoneen seinät piti vuorata täyteen julisteita! Kappaleiden sanat oli ne jota naapurin likkojen kanssa ahkerasti harjoiteltiin (vielä nykypäivänäkin muistan joidenkin biisien sanat, jopa niiden saksankielisten)
Tokio Hotel oli myös kimmoke meikäläiselle kovaan Saksa-pänttäämiseen, halusin kovasti oppia kieltä ja tietää maasta jotakin, josko jonain päivänä olisin päässyt jomman kumman Kaulitz-kaksosen vaimoksi (voi luoja sun kanssas Tiia!) Silloisen bestikseni kanssa meillä olikin kovia väittelyitä kumman mies Tom on... Olihan mä siis tietenkin "aivopessyt" bestikseni tykkäämään samasta bändistä, hommattiin jopa samanlaiset bändipaidat toisillemme! Lempparibiisiä TH:lta on vaikeampi sanoa, mutta yks saksankielinen lemppari taisi olla 1000 Meere-biisi https://www.youtube.com/watch?v=TnUJ1vU0npI (Ton sanoja osaan edelleen jotenkin)
Tokio Hotel-villitys kesti jonnekin seiskaluokan alulle asti, siitäkin huolimatta että mua kiusattiin bändin kuuntelusta erittäin paljon, erityisesti sisarukset tykkäs naljailla siitä. Voin siis sanoa että Tokio Hotel opetti mulle jotain elämässä...Se opetti mulle rohkeutta olla erilainen kuin muut kiusaamisesta/muiden mielipiteistä huolimatta! Tää kyseinen bändi, pikemminkin itse laulaja on vissiin ollut osittain kimmokkeena siihenkin miks mä itte tykkään emojen, scenejen yms. tyylistä, olihan Bill aika erikoisen näköinen tyyliltään. Nykypäivänä kuitenkin ei tämä kyseinen bändi uppoa meikäläiseen enää mitenkään. Kuuntelin taannoin jonkun uuden kappaleen ja hyih! - oksennus meinasi tulla! Ton jälkeen ei oo pahemmin tullutkaan enää pahempia fanihysterioita, ei edes mun nykyisiin lempparibändeihin kuuluva Black Veil Brides saanut moista aikaseks...
yläasteella tuli kuunneltua enimmäkseen poppia ja oikeastaan kaikkea mitä radiossa renkutettiin, tämä sama linja jatkui oikeastaan ihan sinne amiksen ekan vuoden puoliväliin asti jolloin mun musiikkimaku muuttuikin radikaalimmin. Vielä kuitenkin seiskaluokalla meikäläinen oli sellainen "japsiernu". Kutosluokan lopulla nimittäin innostuin kuuntelemaan japanilaista musiikkia visual kei-bändi An Cafe:lta (Voi hävetys näitä mun musiikkivalintojani taas!) Silloin mulla oli myös bändin (naisennäköisten) poikien inspiroimana tapana pukeutua TODELLA värikkäästi! Lienekö siis tuosta meikä traumatisoitunut niin pahasti että pukeudun nykyään suurimmalti osin mustaan. :D An Cafe-renkutuksia tuli kuunneltua kuitenkin vaan n. vajaa 1,5 vuotta. Lempparibiisi heiltä taisikin olla ylipirteä Smile Ichiban ii Onna https://www.youtube.com/watch?v=Q3y-80HBM6Q Japania en kuitenkaan niinkään innostunut opettelemaan "japsiernuiluni" takia :D
Kasi-ja ysiluokalla sekä amiksen alussa tuli siis kuunneltua enempi "mainstream"-radiorenkutuksia ja perus poppia. Muistan että vuoden 2011 euroviisuista mieleeni jäi silloinen Ruotsin edustaja Eric Saade, joka tuolloin siis esitti viisuissa Popular-kappaleensa sijoittuen peräti kolmanneksi, miltein jopa voitti koko viisut! Popularia kuin myös muitakin Saaden biisejä saatan edelleen kuunnella joskus kun alkaa liikaa raskaamman puoleinen musiikki särjettää korvia https://www.youtube.com/watch?v=Nfx0OMM2u0A
Eric ei kuitenkaan ollut mitenkään syynä siihen, miksi pärjäsin ruotsissa niin hyvin ja sain hyviä numeroita kokeista. Olihan Eric toki sellainen mun "julkkisihastus" kasilla jääkiekkoilija Antti Pihlströmin ohella, mutta päätös ruotsinkielen "hiketyksestä" oli tullut jo aikana ennen Saadeja.
Amiksen puoliväliin asti tuli siis kuunneltua Eric Saaden lisäksi mm. Lady Gagaa, Enrique Iglesiasta ja mitä milloinkin nyt radiossa renkutettiin. Tuosta ajasta ei siis nyt niin hirveemmin tarinoitavaa ole
Amiksen loppu ja nykypäivä
Amiksen ekan vuoden puolivälissä sain kuulla silloisen bestikseni kautta nykyisestä lempparibändeihinikin lukeutuvasta Black Veil Brides:sta. Hänen silloinen asuntola-kämppiksensä kuunteli BVB:tä ja oli menossa siis jopa keikallekin! Mulle siis silloinen bestis kertoili puhelimessa kuinka oli menossa tämän bändin keikalle mukaan kämppiksensä kanssa. Sen varmaankin yli tunnin kestäneen puhelun jälkeen oli pakko vielä viestillä varmistaa bändin nimi bestikseltä ja tietty kirjoittaa se youtubeen. Valitsin siis ensimmäisen valikossa olevan biisin, joka sattui olemaan bändin debyytti, legendaarinen Knives and Pens https://www.youtube.com/watch?v=gFDCHdKbKBY <3
Vaan koska meikäläinen ei ollut aiemmin tottunut kuuntelemaan noinkin "rajua" musiikkia, niin ei tämä tytsy ihan ekalla kuunnelmalla syttynyt Black Veil Bridesille...Piti kuunnella pari kertaa biisejä läpi ennenkuin sitten suorastaan rakastuinkin BVB:n tuotantoon...Seuraavana päivänä jo soittelinkin tälle bestikselleni että haluan ehdottomasti keikalle mukaan!
Bändistä tulikin mulle sitten todella tärkeä osa elämää, ollen sitä edelleenkin. Black Veil Bridesin musiikkia kuuntelemalla jaksoin läpi mulle todella raskaan amiksen tokavuoden, jolloin mulle puhkes masennusoireet ja jonkinlainen ahdistuneisuushäiriökin todettiin. Siinä siis kun joutui ravaamaan psykologin juttusilla kertomassa olostaan, toimi BVB:n biisit ikäänkuin lääkkeenä ja lohduttajana mun oloon. Bändin biiseissä kun on hyviä, ikäänkuin voimaa antavia sanoja. Etenkin Saviour-biisistä tuli mulle jotenkin sellainen "voimabiisi". https://www.youtube.com/watch?v=X89vRMWDqkg <3 Biisejä osaan aikas hyvin ulkoa tältä bändiltä, niin rakas se mulle on. Kliseistä ehkä, mutta ilman BVB:tä mä en olis välttämättä jaksanut sitä tokanvuoden riepottelua! Mun sisarukset, erityisesti nilkki isosiskoni Katja tykkää arvostella mun Black Veil Bridesin kuuntelua, mutta mä oon onnekseni oppinut olemaan välittämättä moisesta. Anteeksi siis vaan, mutta mä RAKASTAN Black Veil Bridesia!!
No juuh...BVB:n kautta mukaan onkin sitten tarttunut erittäin paljon muita bändejä joita tulee kuunneltua. Näin parisuhteessa ollessa on myös tarttunut poikaystävältä joitain bändejä kuunteluun itsellenikin. Koska kestäisi miljoona vuotta kirjoittaa kaikki, niin mainitsen esimerkkinä kuuntelemistani vaan muutaman: Bring Me The Horizon, Of Mice & Men, Escape The Fate, Alesana, Dead By April, Pierce The Veil, Silverstein, AFI, A Vain Attempt ja todella moni muu siis... Mua vois kutsua jollain tapaa vähän "corehoroksi" johtuen siitä että tykkään kuunnella etupäässä metalcorea...kuitenkin itse kuvailen omaavani laajan musiikkimaun. Toisin kuin kaikki siis luulee, niin kuuntelen mä muutakin kun tota "huutamista"! Mä kuuntelen siis myös näitä perus radio-ja yökerho "renkutuksia"! Kyllä täällä mun kämpässä siis voi kuulla esim. Teflon Brothersia tai jopa ihan iskelmää jossain Kaija Koon muodossa. Mitään One Directionia tai Justin Bieberin musiikkia en kuitenkaan kuuntele mistään hinnasta!
Näin siis teille lukijoilleni päätin hieman tarinoida siitä miten musiikkimakuni on kehittynyt tähän päivään mennessä. Koska kirjoitus oli jälleen todella pitkä, en ehkä teille sen enempää aiheesta tarinoi. Kiitos kun luit tekstini, palaillaan taas seuraavan kirjoitukseni parissa!
-Tiia-
]]>
Terve ja heipä hei vaan kaikille! Päätin alottaa kirjoittamaan blogia tästä lähtien uuteen osoitteeseen huomattuani kuinka kökkö blogger on ulkoasun muokkaamisen suhteen!
Pitkään mietiskelin siis ihan jopa blogini lopettamista kun tahtoi ideatkin kirjoitusteni suhteen loppua! Jonkin verran kun tuppaan olemaan perfektionisti niin epävarmuus omien kirjoitusten suhteen oli jotain ihan hirveää! Vaan kuitenkin osittain painnoostuksenkin takia päätin vielä jatkaa, jospa kehittyisin blogaajana kirjoitusteni lisääntyessä. Blogintekijänä kun olen kuitenkin vasta aloittelija, niin kehittymisen varaa riittää...
Sain bloggeriin tehtyyn blogiini myös palautetta kirjoitukseni jaksotuksesta yms. tekstistä ylipäätään. Vaikka toki mainitsin aiemmassa blogissani etten ole mikään huippuoppilas äidinkielessä koskaan ollut, niin yritän toki tässä uudessa blogissani parhaani mukaan tehdä tekstistä selkeämpää luettavaa. Kiitän siis rakentavasta palautteesta! Toki edelleenkin kirjoitukseni tulevat varmasti sisältämään niitä ah, niin ihania KIRJOITUSVIRHEITÄ!
Vanhoja blogitekstejäni bloggerista tuskin lisään tänne, siinä kun olisi melkoinen työ kuitenkin (vaikkei siellä olekaan kuin 5 postausta).Laitan kuitenkin tähän vanhan blogini osoitteen, jos joku vanhat tekstini haluaa lukea:http://mywrittenlifebytiia.blogspot.fi/
Tästä on siis hyvä aloittaa jälleen blogipostausten tekoa kun on uusi ja itselleni mieluisemman näköinen blogin ulkoasukin! Tämä teksti oli siis vain ikäänkuin tämmöinen informaatio ehkä enempi vanhoille lukijoilleni. Toivotan kuitenkin tervetulleiksi myös mahdolliset uudet lukijani! Pidetään peukut pystyssä etten nyt vaan saisi päähäni lopettaa blogausta! Tulehan siis toki lukemaan tulevia postauksiani taas tänne!
-Tiia-